Poliittinen ohjelma

 

Kuntavaalit 2012

28.10.2012

 

Tulevaisuuden Pirkanmaa ? Pirkanmaan tulevaisuus

 

Pirkanmaan Sitoutumattomat ry

www.pirsit.yhdistysavain.fi

 

PIRKANMAAN SITOUTUMATTOMAT RY.

 

 

KOHTI KUNTAVAALEJA 2012…
pirkanmaalaisten sitoutumattomien vaaliohjelma

 

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista

 

Puoluepolitiikka on aivan jotain muuta

 

Sitoudutko sinä puolueeseen vai asioihin?

 


Pirkanmaan Sitoutumattomat ry:n tarkoituksena on toimia puolueisiin sitoutumattomien kansalaisten yhteistyöelimenä Pirkanmaalla sekä herättää ja lisätä vaikuttamista ja osallistumista yhteiskunnallisiin asioihin. Yhdistys toimii Suomen Sitoutumattomat ry:n alueellisena yhdistyksenä Pirkanmaalla.

Pirkanmaan Sitoutumattomat ry:n paikallisyhdistyksissä ja niiden valtuustoryhmissä jokaisella valtuutetulla on oikeus muodostaa itsenäisesti mielipiteensä käsiteltävistä asioista. Ryhmän yleinen mielipide löytyy keskustelemalla ja mielipiteitä yhteen sovittamalla. Velvoittavia ryhmäpäätöksiä tai rangaistuksia ei ole. Sitoutumattomat ryhmät tekevät yhteistyötä ja keskustelevat avoimesti muiden ryhmien kanssa. Noin 90 % suomalaisista on poliittisiin puolueisiin sitoutumattomia!

Eduskunnassa istuvat puolueet ovat päättäneet, että kuntavaaleissa annetaan vaalitukea puolueiden kunnallisjärjestöille. Tällainen tuki vääristää kansalaisten yhdenvertaisuutta osallistua kuntavaaleihin. Sitoutumattomiin ryhmiin kuuluvat ehdokkaat kustantavat itse ehdokkuudesta tulevat kulut eivätkä käytä vaalikampanjoihin veronmaksajien rahoja.
 

KUNTADEMOKRATIA

Kuntien tulee taata mahdollisuudet todelliseen vaikuttamiseen lisäämällä riittävän yksinkertaisia ja konkreettisia vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Kuntien tulee miettiä, mitä kuntalaisten todellinen vaikuttaminen on ja luopua ns. näennäisvaikuttamisesta.

Kaikki kuntaa ja kuntalaisia koskevat päätökset tulee tehdä kunnan ja kuntalaistenedun mukaisesti – ei poliittisten ryhmien edun mukaisesti.

Kuntien tulee yksinkertaistaa ja monipuolistaa omaa viestintäänsä niin, että se saavuttaa kaikki kunnan asukkaat
 

KUNNAN PERUSTEHTÄVÄT

Kunnan tehtävät ovat peruspalvelujen tuottaminen ja yritysmahdollisuuksien luominen. Riittävät verotulot ovat edellytys lakisääteisten palveluiden tuottamiseen.

Kuntien perustehtäviin tulee kuulua huolehtiminen terveydenhuollosta, sosiaalitoimesta, vanhustenhuollosta ja koulutoimesta. Niukoissa taloudellisissa tilanteissa nämä peruspalvelut tulee hoitaa lakien ja asetusten edellyttämällä tavalla.

Kuntien tulee huolehtia tarpeellisesta kaavoituksesta sekä uusien työpaikkojen luomisesta sekä infrastruktuurin rakentamisesta.
 

PERUSPALVELUT JA TURVALLISUUS

Peruspalvelut ja turvallisuus ovat kaikkien ikäluokkien oikeus. Erityinen huomio on kiinnitettävä nuorten syrjäytymiseen ja ikäihmisten elämänlaatuun.

Ikäihmisille on taattava riittävä ja turvallinen hoiva joko koti- tai laitoshoidossa.

Kaikissa kunnissa tulee taata kansalaisten turvallisuus. Pelastustoimen ja poliisin määrärahat on mitoitettava niin, että kansalaisten turvallisuus voi säilyä.

Kuntien terveydenhuolto on liiaksi korjaavaa toimintaa. Kunnissa on kehitettävä työtapoja, joilla edistetään ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa.

Kuntien on huolehdittava perusterveydenhuollosta viiveittä ja noudatettava valtion antamia määräyksiä terveyspalvelujen saatavuudessa.

Kouluterveydenhuoltoon ja neuvolapalveluiden saatavuuteen ja ylläpitämiseen tulee osoittaa eritystä huomiota, sillä ne ovat mitä suurimmassa määrin ennaltaehkäisevää toimintaa.

Kehitysvammalaitosten mahdollisen purkamisen myötä on varauduttava korvaavien palveluiden järjestämiseen.

Mielenterveys- ym. potilaille on taattava avohoidon ohella tarvittava ja nykyaikainen laitoshoito.

Kuntien tulee varata oikeinmitoitetut resurssit henkilökuntansa palkkaamiseen ja huolehdittava henkilöstön koulutuksesta.

Kunnissa tehtävät säästöt eivät saa kuormittaa kohtuuttomasti työntekijöitä. Ennen säästöjen tekemistä tulee selvittää säästöjen vaikutus henkilöstön jaksamiseen.
 

ELINKEINOTOIMINTA JA TYÖ

Kuntien tulee luoda hyvät edellytykset yritystoiminnalle omalla alueellaan. Erityisesti pienyritysten toimintaa on tuettava. Kuntien tulee käyttää mahdollisuuksien mukaan oman kunnan alueella toimien yritysten tuotteita ja palveluja.

Hankintojen ja investointien kilpailutus on järjestettävä niin, että lähipalvelut voivat toteutua.

Kuntien saama verotulo syntyy kunnan asukkaiden ja yritysten maksamista veroista.

Elinkeinotoiminta tulee pitää vireänä koko Pirkanmaan alueella.

Nuorten työllistäminen pitää tehdä mahdollisimman helpoksi ja kannattavaksi.

 

MATKAILU

Historiallisesti ja kulttuuriarvojen kannalta kiintoisat kohteet on saatettava matkailijoiden tietoon tehokkaalla markkinoinnilla, joka voi olla usean kunnan yhteistä.

Pirkanmaalle tuleville matkailijoille tulee taata helppo ja edullinen liikkuminen paikasta toiseen, mikä edellyttää yhteislipun käyttöä eri kulkuvälineissä.
 

KOULUTUS JA SIVISTYS

Koulutus- ja työvoimatarve on kytkettävä entistä paremmin toisiinsa. Kuntien ja koulutuksen järjestäjien on mietittävä, mitä koulutusta milloinkin tarvitaan. Yhteistyötä yrittäjäjärjestöjen kanssa on kehitettävä.

Pirkanmaan koulutuspalvelut eivät saa keskittyä vain Tampereen seudulle, vaan ne tulee olla riittävän hajautettuina koko Pirkanmaan alueella. Olemassa olevat oppilaitokset on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä.

Kirjastopalvelut tulee saattaa uuden informaatioteknologian tasolle ja niitä on tarjottava kaikkien kuntien asukkaille. Kirjastopalvelujen lisäksi on kaikille taattava  verkkopalvelujen saatavuus.

Kansalaisten mahdollisuus harjoittaa opintoja vapaaehtoisen kansansivistystyön avulla on taattava ja laatuun kiinnitettävä huomiota. Monipuolinen kulttuuritarjonta on säilytettävä kaikkien pirkanmaalaisten saatavilla.

Perusopetus tulee järjestää niin, että lasten koulumatkat eivät muodostu ajallisesti liian pitkiksi ja rasittaviksi. Kuntien tulee huolehtia luokkakokojen pysymisestä kohtuullisina. Erityisoppilaiden ja maahanmuuttajien koulutuksesta on huolehdittava.
 

TALOUS JA VEROTUS

Kuntien tulot ja menot on oltava tasapainossa. Hallitsematon lainanotto on lopetettava ja verotus on määriteltävä realistisesti. Hillitty verojen korottaminen on parempi vaihtoehto kuin hallitsematon lainanotto. Taloutta ei pitkällä aikavälillä saa hallita lainanotolla ja veronkorotuksilla.

Kuntien investointitarpeet on harkittava huolella. Suuria taloudellisia hankkeita on suunniteltava niin, että niiden toteuttamisen seurauksena ei verotusta jouduta kiristämään.

Investoinnit on suunniteltava pitkällä aikavälillä ja kaavoitus ja rakentaminen on mietittävä yhdessä. Erityisesti on suosittava tuottavia investointeja.

Uusien hankkeiden taloudelliset vaikutukset tulee selvittää etukäteen, jotta myöhemmin säilytään turhilta yllätyksiltä.

Kuntien hallinnossa on tehtävä todellisia rakenteellisia muutoksia, joilla saadaan taloudellista säästöä. Suuret yksiköt eivät välttämättä tuo edullisuutta.

Kuntaliitoksia ei tule tehdä pakolla, vaan tulee kunnioittaa kuntien itsemääräämisoikeutta. Kuntaliitokset tulee tehdä vain osapuolten keskinäisillä sopimuksilla.

Hallinnolliset uudistukset tulee tehdä niin, että niistä saatava taloudellinen hyöty on todellista. Organisaatioita ei saa uudistaa pelkästä uudistamisen ilosta vailla minkäänlaisia taloudellisia vaikutuksia.

Kuntien on mietittävä tarkkaan, mitkä peruspalvelut tuotetaan lähipalveluina ja mitkä keskitettyinä palveluina. Kuntien tulee harkita, mitä palveluita kannattaa tuottaa kunnan omana tuotantona ja mitä ostopalveluna. Aina tulee huolehti myös laadunvalvonnasta. Hinnan lisäksi päätösten tulee perustua myös laatuun.
 

OMISTAJAPOLITIIKKA

Kuntien tulee tarkkaan harkita liikelaitostamistaan ja omistustaan eri liikelaitoksissa.

Kuntien omistajaohjauksen tulee olla selkeää ja suunnitelmallista. Kunnallistenliikelaitosten valvonta on oltava mahdollista ja toimivaa. Liikelaitosten mahdollisesta tuotosta kunnalle on sovittava etukäteen.
 

YMPÄRISTÖ JA ENERGIA SEKÄ JOUKKOLIIKENNE

Kuntalaisten viihtyvyyden lisäämiseksi on varattava tarpeeksi viher- ja puistoalueita. Viheralueet ja puistot on pidettävä hyvässä kunnossa.

Yhdyskuntarakennetta on tiivistettävä. Ydinkeskustoihin ja ja taajamiin tulee rakentaa korkeampia taloja huomioiden virkistykseen tarvittavat viheralueet.

Kuntalaisille on taattava hyvät liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet lähellä kuntakeskuksia niin, että ne ovat kaikkien kuntalaisten saavutettavissa.

Kuntien tulee huolehtia riittävästä ja edullisesta energian saannista. Kuntien on oltava mukana kehittämässä uusia muotoja energian tuottamiseen – mm. aurinko- ja tuulienergia. Silti tulee huomioida meluhaitat ja ympäristön visuaalinen ilme. Myös energian säästämisestä on huolehdittava.

Kaavoituksen avulla on huolehdittava siitä, että rakentaminen tapahtuu kustannustehokkaasti ja kuntien keskusta-alueita kehitetään.

Jäteveden keskuspuhdistamo tulee sijoittaa sellaiseen paikkaan, jossa se ei aiheuta ympäristöhaittoja lähiseudulla asuville. Myös rakentamisen aikaiset ympäristöhaitat tulee minimoida.

Taajamajunaliikennettä on lisättävä koko Pirkanmaan alueella.

Linja-autoliikenteen vuorojen tarvetta eri kunnissa on selvitettävä ja kehitettävä vuorotiheyttä vastaamaan todellisia käyttötarpeita. Raideliikenteen ja linja-autoliikenteen aikataulut tulee yhdistää ja suunnitella ne toimiviksi. Julkisen liikenteen reitityksen ja aikataulujen tulee olla houkuttelevia.
 

SEUTUYHTEISTYÖ

Kaikkien Pirkanmaan kuntien asukkaille tulee taata riittävät ja kustannuksiltaan kohtuulliset joukkoliikennepalvelut.

Yhteistyötä eri kuntien välillä tulee tehdä isoja investointeja vaativissa kohteissa.

Vahva seutuyhteistyö on parempi vaihtoehto kuin kuntien pakkoliitokset.

Seutuyhteistyö Pirkanmaalla on valtakunnallisesti arvioituna hyvin toimivaa.

 

Kuka Sinua edustaa valtuustossa?

Lisätietoja  www.pirsit.yhdistysavain.fi