Hallituksen 06.05.2010 kokouksen asioita

6.5.2010

Pirkanmaan Sitoutumattomat ry:n hallitus piti kokouksen torstaina 06.05.2010 Tampereella. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita: * todettiin yhdistyksentaloudellinen tilanne ja päätettiin lähettää jäsenmaksutiedot jäsenyhdistyksille sähköpostitse. Muutama yhdistys on jo suorittanut velvoitteensa * Tuomo Jussila kertoi terveiset Suomen Sitoutumattomat ry:n valtakunnallisesta FOORUMISTA, joka pidettiin 17.04.2010 Tuusulassa. Foorumissa oli mielenkiintoisia esityksiä, joista sai vinkkejä omankin yhdistyksen toimintaan * FOORUMI hyväksyi julkilausuman, joka on luettavissa näillä nettisivuilla. Julkilausuma lähetetään jakeluna pirkanmaalaisille tiedotusvälineille * Keskusteltiin yhdistyksen tunnusväreistä ja logosta. Suomen Sitoutumattomat ry:ltä on saatu lupaa käyttää valtakunnallisen yhdistyksen logoa pohjana suunniteltaessa Pirkanmaan Sitoutumattomat ry:n logoa. * Päätettiin suunnitella elokuun lopulle sitoutumattomien risteilyä Tampereelta ja lokakuussa tutustumista Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen * Päätettiin toteuttaa vierailut eri sitoutumattomissa paikallisyhdistyksissä syys-lokakuussa * Aloitettiin Pirkanmaan Sitoutumattomat ry:n ohjelman teko työnimellä Kohti kuntavaaleja 2012 * Sitoutumattomat eivät lähde valtakunnallisesti eduskuntavaaleihin 2011. Paikallisyhdistykset voivat halutessaan asettaa ehdokkaita, joita muiden yhdistyksen toivotaan tukevan * Talkootuutti on EU-rahoitteinen projekti, johon pyritään jollakin tavalla osallistumaan * Pirkanmaan Sitoutumattomat ry. suosittelee paikallisyhdistysten asettavan ehdokkaita tuleviin seurakuntavaaleihin * Keskusteltiin yhdistyksen varainhankinnasta. Päätettiin varata kesäteatterinäytös Toijalan kesäteatterista. Näytelmä on Täällä Pohjantähden alla. Lippuja voi tilata hallituksen jäseniltä. Päätettiin selvittää mahdollisuutta painatta Pirkanmaan Sitoutumattomat ry:n vaalilehti syksyllä 2012 * Hallituksen seuraava kokous on ti 14.09.2010 klo 18.30 Tampereella